tiistai 4. heinäkuuta 2017

Projektit jatkuu

Viime vuoden keväällä aloitin vanhan hirsisaunan kunnostustyötä, ja ensimmäiseksi se piti nostaa maasta irti. Painumista oli tapahtunut aika tavalla vuosikymmenien saatossa. Sovimme, että tehdään tätä vähän kerrallaan ja sopivissa väleissä. Siitä kirjoitin täällä.






Nyt sauna sai kattorakenteet aluskatteeseen ja ruoteisiin asti. Lisäksi anturan korotus kevytsoraharkoilla savupiipun pohjalle ja kiukaalle sekä vesipadalle. Itse en tykkäisi käyttää isommassakaan rakennuksessa valmiita kattotuoleja, kun ne on bulkkitavaraa ja sillä tavalla hengettömiä. Itse tekemällä ja suunnittelemalla kattoristikoista saa vähintäänkin yhtä vahvoja ja huomattavasti kauniimpia. Vanhan rakennuksen henki on niissä mukana alusta asti, kun niissä on samaa näköä pihan muiden rakennusten kanssa. Tässäkin otin kattokulman päärakennuksesta, jolloin pihasauna sopii silmään siinä pihapiirissä, eikä dominoi tai riitele suhteessa muihin rakennuksiin.

Nyt sauna jäi odottamaan piippumuuraria ja peltiseppää. Luulisin, että ulkovuoraustimpuri siellä myös puuhastelee ennen syksyä.

Kesä jatkuu ja pientä kiirettä pitää. Alkuvuoden työmaasta laitan vielä kuvia ja juttua tuonnempana.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti